24. marraskuuta 2011

Joulufiilistely jatkuu

Iltaa! Nyt eletään jo torstaita ja viikko on kieltämättä oikein hujahtanut ohi. Töitä on riittänyt ja tänään oli pieni breikki työtehtävistä, sillä työssäoppimistani ohjaava opettaja koulultamme saapui minua tapaamaan. Pidimme arviointikeskustelun, jossa minä ja työpaikkaohjaajani arvioimme osaamistani työharjoittelupaikassani. Kolmonenhan siitä napsahti! Arviointi on siis asteikolla 1-3. 

Piipahdin eilen lounastauollani NK:lla ja ostin tiimillemme joulukalenterin! Joulukuuhan alkaa ensi viikolla, joten siitä saamme sitten vuorotellen avata luukkuja. 



Joulutunnelmaan virittäydyin eilen myös kotosalla, sillä ruokakaupassa käydessäni ostin hieman kukkia (joulutähtiä?) piristämään ilmettä. Mukaan saattoi tarttua myös paketillinen pipareita... Täällä myydään muuten piparkakkujen päälle tuubeissa erilaisia juustoja, esim. sinihomejuustoa. Kätevää, kun siitä vain spruittaa sopivan määrän päälliseksi! 


Ensi viikko onkin hieman tavallisesta poikkeava, sillä tiedossa on työmatka Helsinkiin! Osallistumme Studentum.fi:n voimin Studia 2011 -messuille, jotka ovat siis Suomen suurimmat koulutusalan messut. Olemme koko tiimimme voimin Maijan, Maxin, Ninan, Nooran ja Eveliinan kanssa siellä keskiviikon ja torstain. Tervetuloa ständille! Lennän Helsinkiin tiistai-iltana ja palaan vasta perjantaina Tukholmaan, sillä teen perjantaipäivän Helsingin toimistollamme töitä.

Perjantaina en palaakaan Tukholmaan yksin, vaan mukaani saan viikonlopuksi rakkaat äitini ja siskoni, sekä siskoni ystävän Tiinan ja serkkumme Tuulin. Palaan siis kotiin kera tyttöenergian, joten hauska viikonloppu on varmasti tiedossa! Kiva päästä näyttämään heille kotini sekä Tukholmaa ja kaikkia sen ihania paikkoja.




Ei ihme, että olen niin joulufiilareissa, kun keskustassa näyttää tältä! Joka päivä maisemaan ilmestyy uusia joulukoristeita ja -valoja. Laitoin jopa tänään päälle joulunpunaisen paksun untuvatakkini, vaikka ei ole vielä pakkastakaan. En vain malta olla käyttämättä sitä! Täytyy kai silti vielä vedellä kevyemmällä takilla, sillä mittari on vielä kovasti plussan puolella. Ensilumi saisi tulla jo! 

Nyt on tiedossa jotain, mitä olen odottanut. Sovittiin nimittäin Mintun ja Nanan kanssa skypetreffit, ihanaa vaihtaa kuulumiset! Puhelut ovat kalliita ja Facebookissa ei nää töistä, joten thank God for Skype! Heissan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti