19. lokakuuta 2011

Hyvästi Helsinki!

Heippa! Rakas Helsinki on nyt jäänyt taakseni ja saavuin eilen uuteen kotikaupunkiini Tukholmaan. Olen kovin innoissani tänne muutostani, mutta täytyy myöntää, ettei Tukholmakaan ole kovin viehättävä jatkuvassa vesisateessa. Syksy siis ilmoittelee olemassaolostaan ja sateen lisäksi illatkin pimenevät liian kovaa vauhtia.

No, joka tapauksessa, syy miksi olen täällä on työharjoitteluni. Opiskelen kolmatta vuotta merkonomiksi HELMI Liiketalousopistossa ja tämän viimeisen harjoitteluni jälkeen valmistun. Siksi päätinkin, että nyt kun on vielä viimeisen työharjoittelun verran aikaa suunnata ulkomaille, niin minähän lähden. Näinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Ruotsi. Kohde on kuitenkin se, jonne halusin ja päätin lähteä, sillä olen aina pitänyt Tukholmaa erityisen mielenkiintoisena ja viehättävänä kaupunkina. Olen siis iloinen, että pääsen tutustumaan siihen paremmin, sillä aiemmat Tukholman-reissuni ovat rajoittuneet muutaman tunnin tai muutaman päivän kestoisiin jaksoihin. Nyt minulla on kaksi kuukautta aikaa kuulostella, katsella ja tutustua kaupunkiin. Can't wait! Työharjoittelujaksoni aikana tulen työskentelemään Studentum-nimisessä yrityksessä, mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Työt aloitan ensi maanantaina eli 24. lokakuuta. 

Sain tietää harjoittelupaikan saamisesta reilu kuukausi sitten, ja sen jälkeen aika onkin mennyt hurjaa vauhtia. Olen vääntänyt opinnäytetyöni kasaan, suorittanut kaikki viimeisetkin liiketalouden kurssini ja muistutellut välillä itseäni, että kohta olisi lähtö Tukholmaan! Viimeinen viikonloppuni Suomessa meni 19-vuotissyntymäpäiviäni juhlistaessa sekä ihmisiä hyvästellessä. Sattuivat kyllä synttärit hyvään saumaan, sillä sain samalla hyvästeltyä monia rakkaita ihmisiä. 



 

Nyt kun en vuorokauden aikana ole ehtinyt räpsiä vielä Tukholmasta kuvia, niin laitoin muutaman kuvan synttäreistäni. Aluksi oltiin siis tyttöjen (ja muutaman pojan) kanssa meillä Siltamäessä, josta matka jatkui Helsingin keskustaan Onnelaan. Oli kyllä mahtava ilta, kiitos vaan kaikille paikallaolijoille!

Vi ses!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti