20. lokakuuta 2011

Kotiutumista Tukholmaan

Päätin eilen illalla lähteä tutustumaan lähiympäristööni iltakävelyn merkeissä. Talo, jossa asun sijaitsee Sollentunassa. Sollentuna taas sijaitsee Tukholman rajalla, joten mistään ydinkeskustasijainnista en pääse nauttimaan. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen asumismuotooni, sillä yritys jonne menen työharjoitteluun, tarjosi minulle ilmaisen asutuksen! Eikä kyseessä ole todellakaan mikään pieni parinkymmenen neliön rotanloukku, vaan 180 neliöinen paritalon puolikas, joka on valmistunut kesällä 2010. Moderni ja upouusi talo on 5h+k+s+khh+p, eli kelpaa asustella! Lisäksi löytyy terassi grilleineen, mutta siitä en varmaan pääse enää nauttimaan.

Tutustuin siis vähän seutuun kävellen ympäri ämpäri, sillä ei ollut hajuakaan minne suuntaan kannattaisi lähteä. Lisäksi piti pistää jokainen pienikin yksityiskohta ympäristössäni merkille, sillä yksin vierailla seuduilla + pilkkopimeä syysilta = suuri eksymisenriski. Onneksi löysin vaivatta takaisin talolle ja olin virkeä iltalenkin jälkeen.

Aamulla olin käymässä Studentumin toimistolla Tukholman keskustassa. Oli mukava nähdä tulevia työtovereitani, joihin tutustuinkin jo reilu kuukausi sitten, kun olin käymässä Tukholmassa. Toimistolla sain oman työpisteen, oman sähköpostiosoitteen ja rutkasti materiaalia luettavaksi. Tutustuin pinkkaan tarkemmin café latten merkeissä TGI Fridays -ravintola/kahvilassa Hamngatanilla.



Ihanaa, kun työt alkavat vasta ensi viikolla. Tänäänkin nautiskelin kauniin aurinkoisesta päivästä keskustassa kävellen ja totesin, että oli erinomainen päätös tulla Tukholmaan jo tällä viikolla, kun minulla on muutenkin syysloma. Ehdin rauhassa tutustua kaupunkiin ja paikkoihin sekä tietysti tunnelbana-sokkeloon.





Huomenna olen jälleen vapaa leikkimään turistia, mitähän sitä keksisi? Yritän ainakin kovasti pidätellä shoppailuhimoani, sillä sitä on luvassa vasta lauantaina Anni seuranani! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti